sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kuvia reissuista

Käytiin Sakun kanssa Tukholmassa torstaina, shoppailtiin vaan siel koko päivän ja käytiin joissakin paikoissa syömässä.. Olin jo itse ihan poikki, kun keskiviikko yönä tuli juotua vähän ja nukuttua vähän.
Tukholman ihmiset on aivan kauniita ja tyylikkäitä että huhhuh!
Paluumatka oli aivan tuskaista, kun meillä ei ollut hyttiä. Jouduin itse nukkua jossain kovalla lattialla, kun parhaimmat tuolit oli viety nyyh!
Muuten oli ihan kiva reissu! Pitäiskö sinne Tukholmaan muuttaa!? ;)

Eilen päätettiin mennä stadiin asti ajelulle, siellä käytiin vaatekauppoja tsekkaamassa muttei mitään kivaa löytynyt! :(





Tälläistä siellä Tukholmassa!







Ja Tälläistä autoreissu, tuli ajettua lähes 500km.. Enkö olekin hullu autoilija!? ;)

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Päivän asu

Jee, sain jo sen autokortin viime tiistaina! Tullut aika paljon ajettua, ainakin 500km tähän asti. :D Oma auto olisi kyl tällä hetkellä haussa, mutten tiedä millaista hankkisin. Eikä budjetti siihen ole kovin iso, enkä kallista autoakaan halua, kun ei muuten pystyisi shoppailla tai matkustella mihinkään. :D

Otin kameran laukkuuni mukaan pitkästä aikaan, oli hieno ilma, mutta kauheen tuulista!

Kesäfiilis menossa jo huhtikuun puolessa välissä. ;)




Heh, possuna Arnoldsissa!

Vyö Ralph Lauren, t-paita Tiger of Sweden ja kaikki muu Zarasta.

Tulen joskus viikonloppuna takaisin, kun lähdetään keskiviikkoiltana Tukholmaan Sakun kanssa, nähdään taas!!

http://www.formspring.me/Jerce <<< Tein itselleni tuon, joten käykää kyselemässä kaikkea kivaa jos tulee jotakin mieleen!! :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Täällä taas!

Pidin varmaan jonku parin kuukauden taukoa tästä, aika menny kauheen nopeesti!
Mulla oli viime viikolla jo ne 18-v synttärit, käytiin juhlimassa poikien kanssa muutamissa baareissa perjantai-iltana.. Alkuhuuma menossa, kun juonut melkein päivittäin jotain drinkkejä, heh. :D

Mitään muuta ihmeellistä ei oo tapahtunut parin kuukauden aikana, paitsi uusia vaateostoksia tehnyt vähän ja koittanut elää budjetissa. Ruotsin reissukin olisi tuossa parin viikon päästä, pääsee vähän shoppailemaan Suomen rajan ulkopuolelle ekan kerran koko elämän aikana - tarkoitan siis vaatteita!
Voisin jossain välissä näyttää mitä oon ostanu viime aikoina..

Kohta olisi se korttikin kädessä, pääsin tänään teoriakokeesta läpi!!! Wou!



Siinä yks julkaisukelpoinen kuva, miltä näytin viime perjantaina!¨

Kertokaa mulle, mistä tekisin nyt postauksen 2kk tauon jälkeen!??

tiistai 1. helmikuuta 2011

Taukoa

En oo näköjään päivittänyt blogiani muutamaan viikkoon, siihen löytyy jo syy. Mua ei huvita tällä hetkellä kirjotella mitään, enkä viitti samoja juttuja kirjotella tänne, kun mun aikani kuluu pelkästään kotona koneen ja telkkarin äärellä, kaverien kanssa tulee vietettyä. :) Tämä blogitauko jatkuu johonkin kevään asti tai siihen kun täytän 18v, eli ensi kuuhun! Jippiiiii. :)

Värjäsin muuten tuossa viime viikonloppuna hiukset tummanruskeiksi..




Ostin ton 2-rivisen neulehupparin eilen One Waysta, taisi olla hintaa 140€! Huhhuh, mutta onneks mä oon pysyny budjetissa nyt hyvin tähän asti!

Sain viime viikonloppuna mun huoneeseen vähän uutta Ikean sisustusta tummansinisella ja vaaleanvihreällä yhdistelmällä. Sain vihdoinkin sen kauan kaivatun vaaterekin tähän mun huoneeseen! Nyt enää tuo kokovartalopeili, sitten on kiva! :)

Ei muuta, nähään!

lauantai 8. tammikuuta 2011

Himos

Oltiin poikien kanssa Himoksella 3 päivää. Meillä oli sellainen kiva vuokramökki, jossa yövyimme pari yötä..
Päivät meni lasketellen, illat vietettiin saunomalla, ryyppäämällä, syömällä ainakin 20 sipsipussia tyhjäksi ja pelaamalla Trivial Pursuitia. :)

Kolmantena päivänä mua ei huvittanu enää tehdä mitään, niin odottelin tunnin jossain kahviossa kun pojat halus laskee viel rinteitä tunnin verran, minkä jälkeen lähdimme samantien kotiin päin!

Nyt olen viettänyt loppuviikon pelkästään kotona niistäen, yskien ja kärsien kuumeesta, hyvä viettää viimeisiä lomapäiviä!









Tälläistä se meidän meno oli. Harmi ettei ole musta mitään kuvia rinteiltä. :(

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Shopping!

Mukava joulu oli mun siskolla. Vietettiin meidän jouluaattoa ihan perinteisellä tavalla: Syötiin ensin puuroa, sitten saunassa käytiin, jouluruokailu ja sitten lahjojen avaaminen. Ilta meni sitten lahjojen parissa. :)
Joulupäivänä käytiin laskemassa pulkkamäellä, saunottiin ja jotain muuta rentoa. :D

Maanantaina lähdin Sakun kanssa shoppailemaan stadiin, kun on ne alennusmyynnit menossa!
Ette arvaa, miten paljon ihania vaatteita löysin sieltä itselleni - halvalla! Aaaaaaah!
Aika kului siellä vaan juoksemalla vaatekaupoilla, käytiin samoissa vaatekaupoissa jopa kolme kertaa...




Oltiin syömässä Morrison nimisessä ravintolassa. Mun tilaamani Wienin leike, ranskalaiset lisukkeena oli hyvää!


Tuossa on harmaa Zaran laukku, jonka ostin silloin! :)


Lanvin for H&M:n paita, love it!

Mulle tarttui noiden kahden tuotteen lisäksi 2 muuta t-paitaa, kengät, farkut, neule, huivi ja leopardikuosinen rusetti! :)

maanantai 20. joulukuuta 2010

Päivän asut

Taidan pistää tähän perjantain ja tämän päivän asuista vähän kuvia! :)




Karvalakki on hyvä ratkaisu mun päähineongelmaan kun mulle ei mitkään pipot sovi, kun tää karvalakki sopii mulle niin hyvin. :)
Tuntuu jotenkin siltä, etten omistaisi paljon lämpimiä kuteita kun on useita kertoja samoja neuleita käytössä, tykkään vaan kevät-kesästä niin paljon, etten vaivaudu mitään talvivaatteita ostamaan!

Mulla meni koko viime viikko ihan normaaliin tapaan kuten aina, mutta poissaoloja kertynyt jo liikaa kun koulu ei innosta yhtään ja mulla on joululoma jo mielessä.
Vietin perjantaina aikaa kaupungilla Sakun kanssa ja lauantaina käväisin Ideaparkissa Jumpen kanssa joululahjaostoksilla!
Mulla alkaa jo huomenna koulupäivän jälkeen, jihuu!
Mulla tuntuu olevan aika paljon suunnitelmia joululomalla, mutten kerro ihan heti mitä mulla on suunnitelmissa. ;)

Mitäs te joululomalla aiotte? Mitäs tykkäsitte päivän asuista?

Hyvää joulun odotusta kaikille! :)))