tiistai 31. elokuuta 2010

Pikareissu Stadissa

Lähdin tänä aamuna ihan yksin Stadiin päin, se oli tälläinen pikareissu. Olin siellä vain 2 tuntia. Pidätte varmaan mua outona, mutta tästä on hyötyä, kun mä saan lukemiseen lisää motivaatiota jos istun junassa yksin. Ja se tepsi! Melkein kolme tuntia lukemista..



Kiertelin nopeasti Stadin vaatekauppoja, meni myöskin paljon aikaa miettiä, että ostanko vai en.
Suurinosa vaatteista jäi kuitenkin ostamatta, en viitsi tehdä heräteostoksia. Kaikki olisi muuten turhia mun vaatekaapissa. :D

Tän pikareissun jälkeen kävin vielä Hämeenlinnassa moikkaamassa Jumpea, minkä jälkeen menin suoraan kotiin.

Tein kuitenkin ihan kivoja ostoksia, lähdin oikeastaan yhdestä syystä Stadiin..

Tämän Zaran rotsin takia, se oli saatava kun Tampereen suunnalta ei löydy mistään..


Weekdayn ostokset. Tuon niittivyön ostin viime viikolla H&M:sta, laitoin tähän kun olen unohtanut sen esitellä. Se on ollut kuitenkin koko viikon jo paitojen alla piilossa, eikä kuvissa ole näkynyt.

maanantai 30. elokuuta 2010

Karate kid

Koulupäivän jälkeen menimme Sakun kanssa suoraan katsomaan taas näytöstä - Karate Kid. Leffasalissa oli vain yksi nainen meidän lisäksi, oli viihtyisää katsella ihan rauhassa kun ei ollut ketään lähistöllä, tuntui ihan omalta leffasalilta. :D


Tää leffa kesti yli pari tuntia.
Tää oli tietysti 5 tähden toimintaleffa.
Se meni niin, että tuo musta pikkupoika muutti Kiinaan äitinsä kanssa. Ja siellä se poika sai vihatyyppejä jonkun söpön kiinalaistytön takia. Talonmiehen ansiosta tuosta mustasta pojasta tuli Karate Kid..
Selvittäkää koko leffan juoni itse, suosittelen tätä! ;)

Päivän asu


Neuletakki Diesel
Kengät Zara
T-paita Tiger of sweden

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Toy story 3


Kävin tänään ihastuttavan Angelikan kanssa katsomassa Toy story 3 - leffaa.
Edellisestä kerrasta on jo aikaa, kun kävin animaatioleffaa katsomassa. Viimeisin animaatioleffa taisi olla Liisa Ihmemaassa vaiko Avatar?
Vaikutti kyllä hauskalta ja viihdyttävältä leffalta, olisin voinut yhä jäädä leffasalille istumaan vielä seuraavat pari tuntia, kun tämä näytös loppui.

perjantai 27. elokuuta 2010

Viiiikonloppu!!

Jihuu, nyt on taas jälleen perjantai! Otan perjantain illan rennosti kotona katselemalla telkkaria ja istumalla koneen äärellä, ei tee mieli tehdä muuta!


Minä ja tytöt

Tänä aamuna oli hyvin aikaa tutkia vaatekaappia tarkemmin, löysin tälläistä päälleni. Katsotaanpa tarkemmin miltä tän päivän asu näytti.

Löysin vaatekaapin hyllyltä viime vuonna ostetun American Apparellin kiiltävän svetarin, joka on jäänyt kaappiin lojumaan monia kuukausia...
Ja nuo farkut taitaa olla Nudie Jeansit, jotka ostin muutamia kuukausia sitten Carlingsista. Ne on aika kalliit!

torstai 26. elokuuta 2010

Päivän asu


Sopivatko nuo kuteet yhteen? Mietin aamulla laittaisinko tollasen asun päälle ja päätin laittaa sitten. Näyttää ihan kivalta, paidan alta löytyy muuten eilen ostamani Niittivyö, joka ei näy tässä kuvassa!

Kävimme tänään pelaamassa Futsalia porukalla, menin ihan huvin vuoksi mukaan! Kävimme ennen sitä ostamassa mulle uudet sisäpelikengät Stadiumista, ja ne tuntuvat hyvältä jalassa!


Päätin ottaa itsestäni vielä web-kuvaa sen jälkeen kotona, kun tuli juostua 1½ tuntia pallon kimpussa. :D Eikö olekin aika kiharat hiukset?

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Päivän asu




Tänään mulla oli rusetti kokeilumielessä, enkä tiedä aionko jatkossa käyttää, vaikka se onkin todella siisti! Luultavasti jätän ne käytettäväksi silloin kun on juhlatilaisuuksia menossa. Tuohon tukehtuu, jos pitää kaulassa, eikä löysänäkään voi pitää niitä kaulassa, muuten roikkuisi.
Laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani nämät Zaran nilkkurit, jotka on lempparini tällä hetkellä!

Värjään lähipäivinä hiukseni ja aion leikkauttaa niitä myös!

tiistai 24. elokuuta 2010

Päivän asu

Eilinen meni viettäen iltapäivään asti koulun penkeillä, kärsin kunnon väsymyksestä, kuten tänään lähdettyäni kesken koulupäivän kotiin. Tänä iltana olisi nyt tarkoitus mennä aikasemmin peiton alle, ja koulujuttuja pitäisi kans samalla tehdä. Eikä huvittaisi yhtään!

Eilisen päivän asu kokonaisuutena näytti tältä.

Oops, eilen tuli syötyä vähän..


Edellisessä kuvassa näkyy uusin ostokseni paremmin. Eli tuollainen paksu villaneuletakki Selected Hommesta. Mietin ensin valkoista, mutta valitsin lopulta kuitenkin tummansinisen.