Tummansiniset seilorit ja nilkkurit ensi syksyksi, ihan unelmat! Jaloissa ne näyttää paremmalta kun kuvassa.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Ostokset
Kaikki nämät ostokset on Turun Zarasta. Joitakin ostoksia sain puoleen hintaan, säästin reilusti rahaa..

Tummansiniset seilorit ja nilkkurit ensi syksyksi, ihan unelmat! Jaloissa ne näyttää paremmalta kun kuvassa.

Tummansiniset seilorit ja nilkkurit ensi syksyksi, ihan unelmat! Jaloissa ne näyttää paremmalta kun kuvassa.
Turun reissu
Heimoi!
Kolme päivää kotona löhöilyn jälkeen päätin tehdä jotakin asialle. Niinpä päätin mennä perjantaina Turkuun nimittäin ihanalle isosiskolle muutamaksi päiväksi, vietin siellä kokonaiset 3 yötä ja 4 päivää. Tulin pois sieltä tänään.
Lähdin perjantain iltapäivällä junalla Turkuun. Saapuessa Turkuun kävin tunnin ajan siellä kaupoilla. Loppuilta meni saunomalla, leikkimällä siskon tyttöjen kanssa.
Lauantaina lähdimme hyvissä ajoin rannalle, jotta saisimme parhaan paikan - niin me saimmekin. Voin sanoa että oli mahtava ranta. Tekolampi, jossa pohja oli pelkkää hiekkaa, vesikin oli kirkasta. Jumimme siellä iltapäivään asti, kuten tänään myös. Huhhuh!
Helposti voi nakuilla, jos vaan osaa löytää hyvän pienen uimarannan jostain.
Sunnuntaina lähdimme shoppailemaan Pepin (isosiskon) ja Viivin kanssa.
Sain kaikessa rauhassa kierrellä Zarassa, ei ollut ketään siihen aikaan kun kävin siellä. Sain nauttia vaatteista ihan rauhassa, ylitin shoppailubudjetin kun löysin kaikkea ihanaa!
Pääsin myös Linnean kanssa pesemään hamsterin häkkiä! Jee, vihdoinkin opin uutta miten pestään häkki.
Kuulemma tuovat mulle hamsterin hoitoon 2 viikoksi! Haha!

Lauantaina tein myös hiuksiin muutoksia

Valkoiset hiukset oli tarkoitus saada, ja siihen jotain raitoja, lopputulos oli ettei raidat näy hiuksissa kunnolla. Ei se haittaa.
10 tunnin auringonoton jälkeen mun rusketuksesta kuvaa ja hiuksistakin!

Ps. Lisään kuvia tähän jossain välissä, en oo vielä saanut niitä.

maanantai 12. heinäkuuta 2010
Helteistä menoa Särkänniemellä
Pahoittelen, etten ole oikein kirjoitellut tänne pitkään aikaan. Kesällä kirjoittelu ei innosta yhtään, eikä kamera ole mukana joka päivä. Mutta muutan tätä tahtia paljon nopeammaksi, kun koulut alkaa...
Viime viikko meni tapaamalla tuttuja ihmisiä, rannalla olen käynyt ja töitä tehnyt myös.
Kuvia on otettu, mutta en ole saanut niitä vielä.
Sunnuntaina vietin päivän Särkänniemellä vanhan hyvän ystävän kanssa, Saku liittyi meidän seuraamme iltapäivällä. Aika paljon tuli juotavaa ja jätskiä ostettua, kauheeta rahastusta tämä helle!
Tuli nähtyä myös samana päivänä hetken Aleksia ja Antonia, oli ihan kiva nähä!

Pitihän meistä yhteiskuvaa saada. :D

Tässä on se kyseinen henkilö eli Tommi, kenet nähtiin Sakun kanssa Särkänniemessä!
Oli mahtava päivä kauheasta helteestä huolimatta!

tiistai 6. heinäkuuta 2010
Päivän ostokset
H&M:n ostokset. Aika rohkean värinen tuo punainen neuletakki, saa nähdä milloin otan sen käyttöön. Mielestäni oli kiva päällä!
Weekdaysta jännä revitty paita 6eurolla!
Jälleen samasta liikkeestä ostettu Cheap Mondaynin pillifarkut normaaliin hintaan.
Zaran ostos 60eurolla.
Loafferit oli mulla pidemmän ajan ongelmana, koska en tiennyt millaista halusin ja minkä väristä se piti olla. Päätin lopulta valita tummansiniset loafferit, jotka on mielestäni parhaimmat.
Ainiin, unohdin ottaa vielä parista muista ostoksista kuvaa, mutta ei nyt viitti enää ottaa niistä kuvaa..
Zarasta tuli myös ostettua tummansininen bleiseri, jonka näette vielä jossain välissä päälläni.
Shoppailua Helsingissä
Lähdimme Marian kanssa tänä aamuna hyvissä ajoin kohti Helsinkiä - tarkoituksemme oli shoppailla kunnolla, menemällä kaikki kaupat läpi. Ja niin me teimmekin, paitsi ostoskeskukset jäi väliin.
Löysin melkein kaikki tarvitsemani vaatteet, paitsi laukku jäi ensi kuuksi. Sekin oli aika hintava, joten ei ollut rahaa ostaa - vielä.
Aika ahdistavaa oli shoppailla liian kuumassa ja kosteassa säässä, mulla oli hirvean nälkä kanssa.
Menimme sitten Amarilloon, jossa palvelu ja ruoka oli erittäin p*skaa. En mene sinne enää ikinä! Lempiruokani siellä oli aivan mautonta. Tarjoilijat oli epäammattimaisia, jotain kesätyöntekijöitä vissiin? Haha! En saanut syötyä edes puoliakaan lautasesta, vesi meni alas kyllä muutama lasillinen.
Kuvia tästä päivästä

Batteryholisti, sitähän mä juon lähes päivittäin koulupäivinä. Tänään päätin maistaa ekan kerran yli kuukauteen!

maanantai 5. heinäkuuta 2010
Hellettä!
Mökkiviikon jälkeen päivät on mennyt töiden parissa. Mä oon joutunut hellepäivinä kaivaamaan minikaivurilla maata, kun me asennetaan meidän tutun pihalle jotain putkia maan alle. On se hauskaa tehdä hommia minikaivurin katon alla, eikä rusketu samalla..
Tapasin tänään yhden Paulinan, joka tuli pohjanmaalta asti tänne yhdeksi yöksi Tampereelle. Oli pakko mennä moikkaamaan ja vietimme mukavan illan kävelyllä.

Kiva rusketus!
En näytä yhtään itseltäni näissä kuvissa, mikäköhän mahtaa olla syynä? Ei siinä mitään, kun on sentään kuvia musta.
Huomiseen!

torstai 1. heinäkuuta 2010
Mökkiviikko
Tuli vietettyä viikon pituista mökkiviikkoa poikien kanssa Jumpen mökillä, eikä se ollut kauhean kaukana. Lähin ruokakauppa oli 10 minuutin ajomatkan päässä, jeah!
Vietin itse 5 kokonaista päivää siellä, musta oli tosi rento ja hauska viikko.
Teimme melkein kaikkea mahdollista, mitä mökkielämä tarjoaa, mm. grillaamista, uintia, saunomista, metsäretkiä, lautapelien pelaamista, telkkarin katselua ja paljon muuta!
Ruuanlaittokin sujui multa hyvin, vaikka ensikertalainen olen! Voin kuvitella nyt itseni tekemässä ruokaa, eikä se olekkaan mitään vaikeeta!

Me mökkiläiset!

Siinähän se viikko oli. Ensi vuonna taas! ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)